14.02.2012

Kun lähdin Helsingistä, tuntui tosi vapaalta. En ajatellut vielä ikävää tai miltä tuntuisi elää ilman läheisimpiä ihmisiä. Halusin kokeilla miten pärjään itse ja elää täysillä. Vieläkään ei ole Helsinkiä ikävä.

Yleensä Suomessa soittelen äidin kanssa jopa päivittäin ja käyn kyläilemässä kerran viikossa tai parissa. Kavereiden kanssa tulee nähtyä usein joka päivä, vähintään yliopistolla kaffella tai lounaalla. Tai ainakin soiteltua, tärkeimmät ihmiset säilyy elämässä aina vaikkei niitä joka päivä fyysisesti näkisi. Tykkään myös kyläillä esimerkiksi mun isotädin luona tai metroilla päivän päätteeksi veljelle moikkaamaan maailman ihaninta kultaista noutajaa. Ehkä olen aika sosiaalinen, mutta sanoisin myös, että läheiset ihmiset on mulle hirmuisen tärkeitä.

Muistan yhden ystävänpäivän, kun olin aika pieni tyttö. Olin nähnyt vaivaa ja tehnyt paljon ystävänpäiväkortteja edellisenä iltana ja vienyt kavereille. Tulin koulusta itkien kotiin: En saanut yhtään ystävänpäiväkorttia. Äiti sai kuitenkin hymyn huulille: Äiti antoi ihanan ystävänpäiväkortin, jossa luki: Hyvää ystävänpäivää, T. Isä ja äiti. Tämä on varmaan varhaisin asia, mitä muistan ystävänpäivistä.

Ystävänpäivä ei ole ikinä tuntunut pariskuntien juhlalta vaan ennemminkin päivältä, joka on läheisiä ihmisiä varten. Oma ystävänpäiväperinteeni on kehittynyt sattumalta vuosia sitten, kun päädyimme Maijun kanssa tekemään illallista mun luokse: Toisen silloinen poikaystävä oli intissä ja toinen muuten vaikealla tuulella. Ensimmäisen ystävänpäiväillallisen legendaksi jäi mun kaatamat ruokasnapsit, jotka osoittautui 80% Viru Valgeksi. Tämän illan jälkeen dinneristä kehittyi perinne (ei 80% Viru Valgesta) vähän isommalla porukalla ja kyseinen porukka on tänä vuonna ystävänpäivänä Suomessa, Walesissa ja Thaimaassa. Terkkuja kaikille, ensi vuonna taas juhlitaan yhdessä.

Ikävä läheisiä kohtaan tuntui Aberissa ensimmäisten parin kuukauden jälkeen lähes ylitsepääsemättömältä. Suomessa ihmisten kanssa on historia ja omat läheiset ovat tavallaan myös valikoituneet juuri niistä ihmisistä, keiden kanssa parhaiten viihtyy. Jos oli huono päivä, tuntui mahdottoman vaikealta, ettei sitä päässyt kertomaan niille ihmisille joiden tiesi heti ymmärtävän. Ja tietenkin oli joskus huoli miten kaikki läheiset pärjäävät Suomessa. Oli vaan tosi kova ikävä.

Se vain paheni ja vaikka pystyin silti nauttimaan kaikesta, oli ikävä mielessä kummittelemassa. Kävin tosi hyvän keskustelun aiheesta yhden ystävän kanssa täällä ja sen jälkeen vihdoin tajusin kunnolla, mistä tässä kaikessa on kyse. Ei voi tietää miten pitäisi elää ilman kaikkia läheisiä, jos ei ole kokeillut. Ensinnäkin huomasin, miten rakkaita ystäviä mulla on täällä Aberystwythissa ja ympäri maailmaa. Toiseksi tajusin, ettei ikävöinnistä ole mitään hyötyä kenellekään. Sain käännettyä ikävöinnin positiiviseksi tajuamalla miten hienoa on, että on niin monta upeaa ihmistä Suomessa. Myös siellä kaikki elävät omia elämiään ja aina voi ikävöidä läheisiä kauempana, mutta mieluummin hymyillen kuin itkien.

Ainakin minua ikävöidessänne haluaisin tuoda esiin Saaran toteaman lauseen, että sillä oli syksyllä ikävä mun tempauksia. Kannattaako mua sittenkään haluta takaisin Suomeen?

Kaikille Suomeen ja maailmalle terveisiä, että eläkää täysillä ja ikävöikää nauraen !


Hyvää Ystävänpäivää!


PS. Jos ei vielä naurattanut, niin äiti voi näyttää mallia:

Mulla ei ole välttämättä paluuta Suomeen tän kuvan julkaisun jälkeen.

Karibian meininkejä ...

... ainakin joka yö Aberin clubeilla ja kaduilla: Shortsit ja sandaalit bongattu viime viikon pakkasilla.

Tänne Aberiin saapui viikko sitten suomalainen Johanna, jonka tunsin jo etukäteen meidän tiedekunnasta Helsingistä. Huomasin jotain hauskaa, kun olen viettänyt jonkin verran aikaa Johannan kanssa. Johanna ei ole sellainen kova suomalainen valittaja, vaan aika hyväntuulinen ja ennemminkin positiivisesti asioihin suhtautuva hymytyttö. Keskusteltiin yksi päivä tietyistä tavoista täällä Aberissa ja etenkin yliopistolla. Kun alettiin purkamaan tilannetta sillä suomalaisella tavalla, että mitä on väärin ja mitä voisi tehdä paremmin, mun pääkoppa meni jumiin. Eli mä en pystynyt helposti hyväksymään, että näistä asioista voisi rakentavasti keskustella melko palautteelliseen sävyyn. Näin mielessäni kuvan upeasta Aberin auringonlaskusta ja ihanasta kirjastosta, jossa luettiin tenttihin. (??!!) Mua alkoi fyysisesti sattumaan ohimoon ja ajatukset oli sen suuntaisia, että "Aberista ei saisi puhua pahaa". En itsekään tiennyt mitä halusin sanoa tai mitä mieltä olin: Pääkoppa oli kahden ajatuksen välissä puristuksissa.

Jälkikäteen ymmärsin, että olin täysin samaa mieltä Johannan kanssa siitä mistä keskusteltiin. Mun ajatukset oli vaan sekaisin siitä, pitäisikö käyttäytyä suomalaisen kulttuurin mukaan vai brittikulttuurin mukaan: Niin kuin muistatte, täällä ei anneta palautetta. Ehkä paras esimerkki on, kun menin yksi lauantaiaamu viime lukukaudella zumbaan. Zumba olikin yllättäen aloitettu puoli tuntia aikaisemmin ilman infoa asiasta. Kun se liikuntapaikan kaveri totesi tämän, mun posket tuli tietysti tumman punaisiksi ja siirryin nätisti sivummalle nielemään kiukkuani ja hokemaan mielessäni, että turha sanoa mitään. Siinä sitten kävi varmaan kymmenisen paikallista naista kääntymässä kassalla ja kassahenkilö totesi niillekin zumban aikaistuneen puolella tunnilla. Näiden vastaus oli: "Aijaa! Okei! Kiitos! Nähdään!" Ja sitten ne hymyili ja lähti nätisti ulos. Olisitte halunneet nähdä mun ilmeen. Joka tapauksessa, kun ympärillä oleva kulttuuri viestii suhtautumaan kaikkeen näennäisen positiivisesti, ja tavalla joka ei hae mistään mitään kehitettävää, se ilmeisesti saattaa tarttua. Hienoa kyseisessä piirteessä on itsehillintä, jota voi kehittää, kun mikään ei enää hetkauta. Toisaalta voi olla myös kovin avartavaa nähdä elämässä piirteitä, jotka eivät ole täydellisiä ja joiden hyväksi voi toimia.

Olen tyytyväinen, että huomasin tämän nyt. Huh huh, on se kyllä silti pelottavaa. Aberissa on jäljellä vielä noin neljä kuukautta, joten on täysin mahdollista, että palaan Helsinkiin jamaicalaisilla hermoilla. En kuitenkaan haluaisi päätyä sellaiseksi muuriksi, jolle ei ikinä pysty perustelemaan minkään asian olevan paremmin toisella tavalla. "Yeaah brotha, don't worry about it!" Täytyy kai kevään mittaan harrastaa suomalaisten ja näin yleistäen muiden kuin brittien kanssa maailmanparannuskeskusteluja. Tai mikä tähän nyt auttaisi? Jamaicalle olisi kyllä kiva muuttaa. Yksi mun koulukaveri kutsui mut Cayman Islandseille, se on kai aika lähellä. Eli vaihtoehtoisesti muutun Karibialaiseksi ? Tämä houkuttaa tällä hetkellä: Päätin, että jos Suomen talvet muuttuu tollaisiksi "Kuusamossa -40°C.", niin se on sayonara sitten.

Mulle on tulossa Aberiin kevään mittaan vieraita ja en voi kuvailla miten innoissani olen. Alle neljän viikon kuluttua saapuvat mun äiti, isä, sisko ja siskonmies Birminghamiin, josta mä käyn ne junalippujen kanssa lunastamassa. Majoitus on buukattu Bed&Breakfastista nimeltä Helmsman tästä rannalta: Sieltä on varattuna kaksi double en-suite -huonetta. Meillä on aikaa perjantai-illasta maanantaihin ja luultavasti vietetään maanantai Birminghamissa. Olen ymmärtänyt, että Aberyyn tutustumisen lisäksi on ainakin tarkoituksena maistaa olutta, näinkö se oli? Olen vähän suunnitellut jo meidän viikonloppua ja en malta odottaa: Kuitenkin ollaan nähty viimeksi melkein puoli vuotta sitten. Pääsiäisenä Britteihin saapuu neiti Kantokorpi ja olen kyllä niin innoissani, että tekee mieli kiljua. Saara osti viime viikolla lentoliput Lontooseen ja luultavasti vietetään osa pääsiäisestä Lontoossa ja osa Aberissa. Ei tosin olla vielä suunniteltu mitään sen tarkemmin. Mieletöntä päästä oikeasti puhumaan Saaran kanssa ja ehkä voidaan ottaa joku siideri yhdessä, ihan vaan pääsiäisen kunniaksi? Tervetuloa kaikille, Niina ja Wales odottavat!

Kotiranta

War memorial Aberissa

Sunnuntai ja lapset rannalla

Sateenkaaren toisella puolen

Kaikille Suomeen tiedoksi, että tänne saa ehdottomasti tulla käymään ja katsomaan minkälaisessa pikkukylässä olen asustellut. Wales on uskomattoman kaunista seutua ja Aberissa ravaakin kesällä paljon turisteja. Olen kävellyt tammikuussa Aberissa (no joo, ja Thaimaassa) rannalla auringonpaisteessa, ja näkymät ovat olleet huikeita. Usein lenkillä saa päivitellä, että olisipa kamera ollut mukana. On myös aivan mahdollista, että koko Walesin kyläilyn ajan tihuttaa vettä: Onneksi se ei tässä kahviloiden (pubien) maassa pääse pilaamaan päivää. Voin myös tehdä treffit muihin kaupunkeihin, esimerkiksi Manchester on vielä kokonaan tsekkaamatta. Eli olkaahan yhteydessä, jos asia alkaa kovin kiinnostamaan ja matkakuume käy liian korkeaksi.

Kortteja Suomesta ja maailmalta, pari tullut lisää tän kuvan ottamisen jälkeen.

Uusi vuosi Walesissa on alkanut melko rauhallisissa ja ahkerissa merkeissä. Tietenkin vähän on tullut juostua öisin ulkona ja vietettiinkin ahkerasti läksiäisiä, ainakin Itä-Euroopan osastolle. Täytyy ilmeisesti tehdä joku Tsekki - Unkari vierailu hyvin pian, sen verran kovat ikävä näitä kavereita jo on. Käytiin viikko sitten laulelemassa vähän karaokea ja tarkoituksena oli viettää rauhallinen ilta. Tilanne kuitenkin oli, että jos lauloi tarpeeksi hyvin, sai ilmaista juotavaa. Miltä kuulostaa, Maiju?

Veronika lentää pois Aberista

Vietettiin läksiäisiä sushin merkeissä: Rainbow Nigiri

Omnom

Krisztin vikat tsuffet Aberissa

Tein tytöille vähän jälkkärii

Koulutöiden osalta uusi lukuvuosi tuntuu mukavalta ja kurssit ovat mielenkiintoisia. Koko vuoden moduulit rikosoikeus ja eurooppaoikeus hiukan pelottavat tenttien osalta, muut tuntuvat aika helpoilta: kriminologian moduuli victims ja eurooppaoikeuden syventävä kokonaisuus, jonka tenttikysymykset saadaan tietää etukäteen. Syksyllä kävin kriminologian peruskurssin ja kansainvälisen oikeuden. Otin keväälle lisäksi dissertationin, eli pidemmän kirjallisen työn, jonka saan Suomessa hyödynnettyä semmana. Tältä vaihto-opiskeluvuodelta pitäisi tulla opintopisteitä enemmän kuin yhdeltäkään Suomen opintovuodelta tähän mennessä. Taidan siis valmistua joskus oikiksesta.

Ihan hyvin voi paperilapulla ilmoittaa yliopistolla laitoksen nimen,
ei mitään kehitettävää, eihän?

Nyt arkeen kuuluu oman alan työhakemusten lähettelyä, kouluhommia, urheilua ja ihania Aber-kavereita. Eilen katsottiin pressanvaaleja Suomi-porukalla Edlan olohuoneessa ja syötiin suklaakakkua, jonka sain ihmeen kaupalla pelastettua tosta hirviöuunista. Matkasuunnitelmat odottaa toteuttamista ja Helsinkiin paluu ei ole alkanut vielä kummittelemaan mielessä. Kevät Aberystwythissa tuntuu tosi hyvältä.